Translate

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Multaa alle ja uutta siementä tulille

Vaikkakin käytän altakasteluruukkuja pääsääntöisesti, kastelu useimmiten tapahtuu kuitenkin kasvin juurelle eikä siihen tarkoitetusta aukosta. Vanhat Pauliinat on niin hankalia kun sitä vettä saa aina liruttaa tai muuten roiskuu mihin sattuu. Piece of Edenissä sentään on suurempi aukko eikä samanlaista pyöreää suppiloa kuin Pauliinoissa mutta siltikin sitä vettä tulee aina annettua päältä. Tästä seuraa sitä että reunoilla on kasvualustaa millä ei ole käytännössä mitään hyötyä. Oli siis aika tarkistella mitä muutamalle chilille kuuluu juuriosastolla ja hieman korottaa samalla kasvualustaa lisäten alapuolelle ja juurien etsimistä. Muutamat onkin jo tämän aikaisemmin kokenut ja näyttäisi tottuneen jo asiaan ihan hyvin.

CAP 502 ennen

CAP 502 jälkeen
CAP 502:sta ei alustavan mullan roplaamisen yhteydessä löytynyt mitään kovin suuria juuria. Muutenkin juuret tuntuivat olevan kovin pieniä, ehkä niitä sitten on "poistunut käytöstä" kun kasvin koko on noin neljännes siitä mitä se kesällä oli. Tuosta sai juuria rapsutella rauhassa niin että sen olisin voinut istuttaa vaikka pienimpään Pauliinaan kasvamaan. Mutta, kehitelköön juuriaan tuossa kunnolla että jaksaa taas kesällä kasvaa kunnolla. Mieli teki napsaista tuo alaspäin valuva oksa myös pois mutta olkoon nyt ainakin toistaiseksi siinä.


PI 543203:n juuret

PI 543203 ylösnostettuna
PI 543203 (Cateripillar jne) juuret taas oli melko hyvin vallannut koko ruukun joten oli ihan hyvä saada lisää multatilaa. Näitäkin tosin ollut aikaisemmin 2 kpl samassa ruukussa joten aikaisemmin mahdollisesti ollut vielä enemmän täyttä.


Duke Pequin

Duke Pequin vaan leviää
Duke Pequin kasvoi sekin melkoisessa montussa. Tästä tulikin poistettua multaa reilummin. Paakku muovipussiin ja kopistelua lattiaa vasten muutamia kertoja kunnes paakku oli sopivan pieni mutta juuret vielä kunnossa.
Tepin


Tepin oli yksi onnellisista joka aikaisemmin pääsi jo suurempaan ruukkuun, 24 cm Eden. Tuossa eniten vaivaa tuottanut Jiffy mihin siemen aikoinaan laitettu, sen reunat on jotain tekstiilin tapaista ja sen verran sitkeää tavaraa että sitä joutuu varovaisesti repimään jotta siitä pääsee eroon. Tuota ei kovin paljoa tosin uskalla kerralla tehdä ettei mikään suurista juurista mene poikki. Tuosta alemmasta kuvasta näkenee että reunoilla ei multaa ole ollenkaan. Vettä kun tuohon päälle kaataa niin multaa valuu sitten vähitellen pois juurista ja ne tulee "pestyä" esille. Tarkoitus vain maksimoida multamäärä ruukussa, ei kasvilla liene niin väliä onko juuret sentin kaksi ilmassa kunhan vain pystyssä pysyy.

Lisää siemeniä itämään
Käytettävissä oleva kasvatustila on rajallista ja nyt idätettyjä siemeniä on sen verran että ollaan sen rajallisuuden toisella puolen. Tosin ei mitään varmuutta itääkö kaikki ollenkaan joten teoreettisesti voi olla ihan huoletta siitä että tila loppuisi. Joitain jo aikaisemmin kuollut joten tyhjiä ruukkuja odottaa uutta asukkiaan. Ja jos nyt niin käy että kaikki itäisi, kait siihen joku ratkaisu keksitään. Vähiten kiinnostavat etsiköön uuden kodin jos ei muuta ratkaisua tule.

Torenog siirretty kivivillan palaseen juurtumaan ja laitettu vielä toinen siemen samaa siihen viereen josko itäisi. Tästä tarkoitus ottaa siemeniä reilusti talteen kun ihan riittävästi oli jo vaikeuksia näitäkään kolmea siementä mistään löytää. Kavereiksi itämistä yrittämään Giant, CAP 215, Golden Nugget, CAP 832, CAP 5482, CGN 22871, lisää Tovariita ja Cumari Polluxia, Goat's Weed, Numex Sunglow ja CAP 1546. Hieman oli näissä kyllä arpomista kun oli monta muutakin vaihtoehtoa listalla mutta niiden vuoro on sitten joskus tulevina vuosina. Näissä kaikissa yhteistä oikeastaan se ettei siemeniä ole itsellä enää tallessa kovinkaan monta, maksimissaankin vain 5 kpl kutakin. Toiveena siis että kaikki itää ja saa taas varastoon puhtaita siemeniä ja mahdolliseen tilaongelmaan joku järkevä ratkaisu. Se nyt tosin on sen ajan ongelma ja ongelmilla tapana ratketa.