Työmatka oli jo tiedossa aikaisemmin ja hieman jännitti mitä tuon matkan aikana mahtaa tapahtua kotona kasvien suhteen. Onko mitään mainittavaa muutosta nähtävissä, onko ne enää hengissäkään? Onko harsokorennon toukat syönyt kaikki kirvat pois? No ei niin järisyttävää muutosta kyllä ollut ja itseasiassa vähintäänkin 1 toukka on jatkanut elämänsä kiertokulkua ja muuttunut korennoksi ja siitä hieman myöhemmin kissojen viihdykkeeksi ja välipalaksi. Oli tavallaan ihan hienoa nähdä toinen apupuutarhuri ensimmäistä kertaa ikkunalaudalla viikset sojottaen ja silmät suurena. Toinen apupuutarhuri kun kerran on hieman arka ja kömpelö niin tuo oli senkin takia jo erityistä. Kait siitä vielä ihan toimiva kissa tulee. Kuvia kuitenkin ennen lähtöä niin on edes jotain kuvaa mihin voi verrata mahdollisia muutoksia.
|
Ennen matkaa |
|
Ennen matkaa |
|
Ennen matkaa |
Muutoksia kyllä oli matkan aikana tapahtunut mutta niistä sitten tämän postauksen loppupuolella, voin kuitenkin tässä vaiheessa jo paljastaa ettei mitään yllättävää ole ehtinyt tuona aikana tapahtumaan. Tähän väliin hieman työmatkan aikana reissailusta pohjoisessa Italiassa.
Toiseksi viimeisenä päivänä oli vähän vapaampaa ohjelmaa tiedossa, päivän ohjelman sai keksiä siis itse. Työmatka oli koulutusmatka ja sinne menin vuokra-auton kanssa joten matkaa sain suunnitella ihan itse alusta lähtien. Ja en kyllä oikein suunnitellut mitään muuta kuin määränpään, matka määränpäähän kun kuitenkin on osa seikkailua. Paluumatkalla menin sitten Parman ohi ja muistin että olin saanut joskus aikaisemmin kutsun / kehoituksen mennä sinne jos vaan sattuu olemaan ylimääräistä aikaa kun olen lähistöllä. Tuota ylimääräistä aikaa olikin juuri sopivasti mutta varoaika oli vain muutama tunti ennen paikallemenoa niin jäi vähän torsoksi se reissu. Pyysin kaverilta apuja josko voisi katsoa
netistä STUARDin sivuilta onko siellä mitään rajoituksia ketä ja koska saa sinne mennä tutustumaan. Kaveri sitten kuitenkin ennemmin soitti sinne, helpompaa. Jutteli reilun 5 minuttia ja kertoi että saa mennä chilejä katsomaan mitä heillä on taimikaupassa vielä jäljellä. Ei mitään ihmeellistä ole myynnissä ja heillä on niitä vain enää muutamia hassuja kappaleita. Vuokrafiiatista katto alas ja suuntana sitten Parma.
|
Taimitarhan taimivalikoiman katalogi |
Kun sitten viimein pääsin perille, katsoin auton mittarista 34C° lämpötilaa miettien että saattaa olla että kasvihuoneessa on hieman tukalat oltavat itselläni. Ketään paikalla olevasta henkilökunnasta ei puhunut montakaan sanaa englantia mutta sain järkättyä itselleni oppaan viemään minut kasvihuoneeseen ja sujuvasti kuuntelin ja jopa osan ymmärsinkin kun matkalla pidettiin pieni esitelmä heidän chileistään. Pääsin kasvihuoneeseen katselemaan niitä chilejä mitä heillä on myynnissä. Pitihän sitä kysyä mikä valikoima heillä oikein on niin sain sitten selailla katalogia. Noin 100 erilaista chiliä valikoimassa, aika peruslajikkeita. Jokaisesta oli pieni kuvaus mitä on luvassa, suurimmasta osasta oli myös kuva podista. Tekstissä on kerrottu kasvutapa, kasvin koko, lehtien kasvutapa ja muoto, kukkien tiedot, podin koko ja muoto ja väri. Ja tietenkin mihin tuota chiliä kannattaa käyttää. Löytyi luonnollisesti sitten vielä laji, lajike, nimi, alkuperäismaa mistä lajike alunperin on, poltteen profiili, suositeltava ruukkukoko ja taimiväli jos istutetaan maahan. Tavallaan siis ihan perusjuttuja. Ja pieni eroavaistuus joihinkin suomalaisiin taimikauppoihin mitkä myy chiliä ruukussa ja ainoa informaatio mikä heruu on että kyseessä on chili ja siitä tulee punaisia podeja.
|
Taimivalikoimaa |
Taimet mitä oli jäljellä olivat suomalaisittain pieniä mutta tuolla sillä ei niin merkitystä ole. Helpompi kuljettaa ja heillä kesä vasta alkamassa. Tietysti siellä on muutakin kuin chiliä myynnissä, paljon eri tomaatteja ja yrttejä.
|
Infolappu tomaatista |
|
Taimet |
Olihan siellä sitten samaa tomaattia mitä itsellänikin on kasvamassa joten oli pakko ottaa niistäkin kuvaa. Toivottavasti nyt sitten tänävuonna näistä omista tomaateista tulee runsas sato ja saisin niitä siemeniä talteen reilun määrän niin voisin ensivuodelle laittaa jotain muuta tomaattia taas vuorostaan kasvamaan.
|
Paikallinen ylitarkastaja |
|
Karvaa siirretty lahkeisiin |
|
Tuohtunut ilme kun rapsuttelu loppui |
Löytyihän sieltä taas paikallinen kissa joka oli alkuun vähän varauksellinen ja ihmeissään kun joku halusi häntä rapsutella. Ei aikaakaan kun kuitenkin antoi rapsuttaa ja silittää ja alkoi sitten jo kiehnäämään jaloissakin. Oli hieman pettyneen oloinen kun rapsuttelu sitten loppui kun piti jo alkaa jatkamaan matkaa. Ja matka jatkui lähemmäs lentokenttää eli taas motarille ja määränpäänä Arona.
|
Iltapalaa |
Iltapalaksi valitsin pihvin ja alkupalaksi tagliatelle pastaa herkkutattien kera. Luultavammin tuo lettu mikä toimii alustana oli maun perusteella paistettua parmesania. Ja toki parmesania kului muutenkin aika tavalla kun tuota söin.
|
Chiliä oliiviöljyssä |
Ostin sieltä STUARDista pullollisen oliiviöljyä mihin oli laitettu chiliä maustamaan sitä. Valitettavasti ei ollut kuin käsimatkatavarat ja tietenkin minun tuurillani se löydettiin turvatarkastuksessa ja meni käyttämättömänä roskiin. Olen tuollaista vastaavaa tehnyt itsekin monta kertaa eli ei se sinänsä mikään suuri menetys ollut edes rahallisesti, tuli tuettua sitten myyjää 8€ edestä.
|
Ötököitä ikkunallinen |
|
Kirvoja |
|
Kirvoja Mata Fradessa |
|
Kirvojen tappamaa kasvustoa Ekirikessä |
|
Lisää kirvoja |
|
Cumari Polluxin kuollutta kasvustoa |
No olihan se aikalailla arvattavissa mitä tuon reissun aikana kotona oli tapahtunut... Kasvit toki pääsääntöisesti hengissä mutta ei niin kiva näky kuitenkaan kun näitä katselee. Pitää siis tehdä vielä vähintäänkin toinen tilaus Biotukselle ja toivoa että se 500 toukkaa riittää. Tällä kertaa kyllä pidän kaikki itselläni ja koitan niitä tattarinkuoria jotenkin asetella lehdille että niistä tulisi enemmän kirvojensyöjiä eikä suurin osa varisisi ruukkuihin tai lattialle. Makuuhuoneesta pitänee siirtää kaikki pois olohuoneen ikkunalaudalle jo senkin takia että ne voi sitten liikkua kasvista toiseen jos ovat kaikki toistensa lähietäisyydellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti