Translate

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

14 päivää

14 päivää siitä kun kuvattu edellisen kerran ledin alla olevaa lorinalootaa. Ei nyt mitään järisyttävää kasvua mutta huomattavaa eroa kuitenkin löytyy. Goat's Weed hieman kääntynyt jo Mata Fraden päälle varjostaen sitä joten Mata Fraden kasvu on hieman hillitympää valon puutteen takia. Piti kuitenkin saada tilaa toisille ja noista muutamat oli jo sen kokoisia että saattoi laittaa multa/turve/perliitti/kookossekoitukseen kasvamaan. 16 cm Edeneihin tarkemmin.




Ruukutettuina Ekirike, Exile, Cumari Pollux, CAP 1035, Goat's Weed ja Giant. Ensimmäisellä kastelulla nyt pelkkää vettä. Lannoitetta sitten varovaisesti kun ensin tottuvat uuteen kotiinsa. Joku näistä tosin saattanee viettää kesän tuon kokoisessa ruukussa ihan hyvin, meneepähän pienempään tilaan ettei syksyllä taas ole ongelmaa tilan puutteen johdosta. Tosin nyt Ulupica Large näyttää siltä että ruukku vapautuu muuhun käyttöön, lehdetön ja kuiva kun kerran on. Rhombokaan ei nyt hyvältä näytä, muut varjostanut niin paljon että oli pakko siirtää se ikkunalle mihin aurinko nyt ei paljoa paista mutta ei ole mitään varjostamassakaan ja saa kuitenkin hyvin tuosta kattotuikusta hajavaloa päivisin. Lamppu on siis vieläkin käytössä, turhaan osittain mutta olkoon nyt vielä tovin kun ei se niin montaa tuntia päivässä päällä ole...


Turbo Pube Red eleskelee vieläkin alkuperäisessä ruukussa, pikku Pauliinassa jossa on litran multatilavuus. Ensimmäistä kertaa tuli sitten mieleen hieman kurkata mitä juurille kuuluu ja mahtuvatko ne siellä olemaan. Aika hyvin näemmä mahtuu, hieman on tullut vesitilaankin juuria kun nuo uudemmat Pauliinan välitasot on hieman erilaisia kuin ennen kun ei oikein tunnu istuvan paikoilleen niin hyvin. Pientä juuriparturointia ja uudelleen ruukutusta. Multatila ei ollut ihan täysin hyödynnetty ennen kun mullan taso oli reilu 2 cm alempana mitä ruukun reuna. Hieman ruukun pohjalle lisää multaa ja kookosta, hieman mykoa lisäksi ja jätin lecasorat pois pinnalta, nyt näkee juuretkin paremmin. Takaisin samaan ruukkuun kun pärjää se siinäkin.


Pientä saksimista myös kun oksissa oli pitkät pätkät ilman lehtiä, pysyypähän paremmin pystyssäkin. Lannoituksen kanssa tämä on koekaniinin roolissa toistaiseksi. Pääsääntöisesti kun käytän Puutarhan Kesää niin ihan itselleni muistiin missä mennään tämän lannoituksessa. Tuota lannoitetta liukenee kylmään veteen noin 260 ml ja kun minulla on Ikeasta ostettu mittasarja ja siinä on 1 ml, 5 ml ja 15 ml käytössä ainoastaan lannoituspuuhiin. 17 kertaa 15 ml = 255 ml. Tuon määrän mittailen tyhjään astiaan mihin se mahtuu ja lisään kuumaa vettä litran verran. Kuumaa vettä siksi että liukeneminen nopeutuu. Tuosta sitten mittailen erinäisiä määriä taas litran purkkiin millä kastelen. Litra on siitä hyvä että sen verran voi Edeneihin kipata huoletta varsinkin silloin kun lehdet hieman lerpattaa. 2 viikkoa sitten tuo Turbo Pube Red sai tuota lannoiteliuosta 30 ml / litraan vettä ja sitä meni se 4 desiä. Tänään annos nostettu 40 ml / litra tasolle ja samat 4 desiä. Seuraavan kerran kun tuota PK liuosta taas teen, pitää punnata mitä tuo 255 ml on grammoissa, hivenen helpompaa vaaittaa kuin lapata mitalla... Äkkiä päässälaskettuna tuo liuos on 2.55 ml / 10 ml eli tuo nyt saanut 10 ml PK:ta. Purkin kyljessä ohjeena kaikille puutarhan kasveille 1 tl 10 litraan vettä, huonekasveille ½ tl ja 2 litraa vettä. 1 tl = 5 ml. Eli 1.25 ml / litra. Toisin sanoen ei nyt ihan suositusten mukaan näemmä mennä. Laskemisessa saattaa olla virheitä, pää ei toimi kun kurkussa riivaa angiina. Jos tätä ketään lukee ja jaksaa laskeskella ja jotain virhettä huomaa, hän saattanee kommenteissa esittää eriävän mielipiteensä?

4 kommenttia:

  1. En ihan ymmärtänyt, miksi liuottelet sitä lannoitetta niin isoja määriä. Sehän sulaa veteen ihan hetkessä, kukkupäinen millilitra litraan, kun vähän pyöräyttää tai sekoittaa. Monet muut lannoitteet jättävät sakkaa pohjalle, vaikka pidempäänkin sekoittaisi.

    En jaksanut paneutua laskuihisi, mutta kerran pikalukemalla päättelin, että annat ehkä kuusinkertaista ylilannoitusta. Voin olla täysin väärässäkin. Kokeilin joskus muutaman viikon viisinkertaista, eikä se tappanut taimia, jotten ehkä ne tuonkin kestävät.

    VastaaPoista
  2. Hei Chilivaari,

    Hyvä kysymys, toivottavasti edes tyydyttävä vastaus tuohon liuottamiseen;

    Tuon määrän totesin itse testeissä liukenevan kylmään veteen ilman kiteytymistä. Aikaisemmin en niin ole lannoittamisesta välittänyt mutta kun siihen ryhtyy, olen kiinnostunut tarkoista määristä jossain määrin. 1 ml ei ole kukkupäällinen ja muutenkin ainakin itsellä siitä tulee epätarkkuutta mitä tulee laitettua. Liotettuna tietää mitä määrää siinä on, ainakin suunnilleen. Itselläin on 100 ml mittalasi mistä näkee 1 ml tarkkuudella paljonko tuota nestettä on. Ja kastelussa käytössä 20 litrainen vesikannu hanalla josta sitten valmiiksi sekoitettua lannoitevettä litran purkkiin mistä kasveille vettä. Ei tarvitse epäillä etteikö liukenenisi, on tarkempaa ja ei tarvitse mittailla itse lannoitteen määrää niin usein kun laimeampana on nestemäisenä. Ja nestemäisenä pärjää oikein hyvin vähintään 6 kk jos säilytetty pimeässä kuten itselläni on.

    Tuo yliannostus on harkittu teko minkä teen tieten tahtoen. Eräällä chiliaiheisella foorumilla ollut juttua siitä että pubescenset kestää, sietää enemmän lannoitetta kuin muut. Empiirinen testi siis ja rajojen hakemista mitä kasvi oikeasti kestää. Huono testi toki kun vain yksi kasvi kokeessa mutta antanee suuntaa mikä on liikaa, miten ilmenee ja koska kuolee siihen. Mitään suurta kiintymystä tuohon Turbo Pube Rediin ei ole mutta ei se toisaalta vie paljoakaan tilaa joten miksipä ei.

    Pubescenssejen kanssa ollut ongelmia idätyksen suhteen joita voineisin kesällä ratkoa kun ylijäämäsiemeniä on rutkasti, samaten ehkä voineisin avata hieman tätä omaa periaatetta lannoituksen suhteen ja sitä miten sitä itse teen. Itselläni pientä lannoitevastaisuutta kyllä mutta olen utelias ja avoin kokeilemaan.

    VastaaPoista
  3. Tuo selvensi periaatteitasi, ymmärrän ne nyt.
    Lannoitevastaisuus on kyllä Suomessa chiliä kasvattavalle hankala asenne. Luonnonmukaisuuteen toki haluaisin pyrkiä minäkin, mutta sisätiloissa se on vaikeaa. Tropiikissa noiden juurille varisee koko ajan lehtiä ja mätänee ruohoa, jota kautta tulee monipuolista lannoitusta, varsinkin paljon typpeä. Kesällä ulkona ruohosilpun sekoittaminen multaan tai jopa ripottelu chilien juurelle hoitaa pitkälle lannoituksen, mutta sisätiloissa talvelle tuo ei toimi. Tarvitaan kemianteollisuuden korvikkeita.

    VastaaPoista
  4. En sanoisi että lannoitevastaisuutta, perin vahva sana. Välinpitämättömyys lannoitusta kohtaan ehkä sopivampi vaikkakaan sekään ei kovin sovelias ole. Joitain olen totuttanut siihen ettei lannoitusta aina tule ja varsinkin talvisin se on kokonaan pois. Ruohosilpun saatavuus kerrostalossa heikko, olematon suorastaan. Kissojen ruohoruukussa tosin se toimii ainoana lannoituksena mutta ei voi verrata toki tähän.

    Koitan jossain blogipostauksessa avata vähän enemmän tätä omaa lannoitustouhuiluani. Mikään totaali lannoitevastainen en ole mutten myöskään kovinkaan innokaskaan. Tuon PK:n lisäksi on Nutriforten tomaatti & mansikka 1&2 ja puutarhan kevät ja syksy. + yhdestä kuolinpesästä ilmeisemmin Yaran jotain lantaa myös.

    VastaaPoista