Translate

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Mukiinmenevää

Pienellä viiveellä kun kuvien ottamisten välissä on reilu kuukausi. Tosin, ei mitään kovin ihmeellistä ole tapahtunut chilien suhteen ja ajankäyttö/ajatukset olleet ihan muualla. Kesäloman ero normi työpäivään oli se että lomalla voin tehdä etätöitä kotona boxerit jalassa ja herätä vähän myöhemmin. Ja hieman tarkkailla chilejäkin päiväsaikaan varsinkin kun on vielä valoa. Nyt jatkoa siitä mitä viimeksi kirjoitin eli Small Thai Hotista.

Kypsyminen kestää...

...mutta sentään kypsyy
Tuo Small Thai Hot ei kovin nopealta tapaukselta todellakaan vaikuta. Ensin ei kuki, sitten ei pölyty ja kun pölyttyy, kestää perin kauan että podi kasvaa lopulliseen kokoon. Sitten vielä odotellaan että vaihtaa värinsä punaiseksi ja sitten onkin jo valmis. Tuo kuvassa oleva mm-paperin päällä oleva onkin tosin jo ns ylikypsä kun on alkanut jo rypistymään. Tarkoituksella päästin vanhenemaan siementen itämiskyvyn paranemisen toivossa. Ja, viimein pääsin maistamaankin tätä. Kun en siemeniä halunnut syödä ja oli jo hieman rupsahtanut, maistoin kärjestä palasen, muutaman millin. Ensin tuli polte kieleen, sekuntia myöhemmin se levisikin jo koko suuhun vähitellen poltteen noustessa. Aika selvää mistä nimi tulee... 10 siementä siitä löytyi lopulta ja ainakin yksi toinen on jo kypsymisessä aika pitkällä joten lisääkin siemeniä tulenee. Tosin, nyt se on keittiön pöydällä Pimenta da Neyden ja Locaton kanssa turvassa syksyn kylmyydeltä. Kukkii vielä runsaasti joten ei vielä kiinnosta leikata sitä yhtään pienemmäksi. Kasvakoon miltei kattoon asti toistaiseksi.


Quadrato d'Asti Giallo

Quadrato d'Asti Rosso

Quadrato d'Asti Rosson pallerot
Astin maakunnan neliskantit teki vähän podeja/paprikaa ja olikin aika neliskanttisia. Keltainen tulikin leikattua melko alas sen jälkeen kun viimeisen kypsän otin pois. Punaisessa taas muoto ei ihan täysin neliskanttista ollut mutta otin siltikin siemenet talteen. Ei tuosta punaisesta ole enää kuin yksi ainokainen siemen jäljellä ja jos tuo talvella kupsahtaa sen kasvatus voi olla sitten melkein siinä. Punaisessa vielä roikkuu kypsymässä hyvin pieniä palleroita johtuen kylmästä. Ne mitä jo kypsyi ja on syöty ei sisältänyt ihan toivottua siemenmäärää. Ei ole siemeniä sisällä kuin kaupan peruspaprikassa ja niistäkin yli puolet näytti siltä ettei tule ikinä itämään. Nyt siemeniä on tallessa ehkä toista kymmentä. Onneksi molempien runkojen alaosasta alkaa puskemaan jo uutta lehteä joten ne voinen tumpata melko mataliksikin.

Siementen kuivausta
Ei tule enää kirjeitä kuten ennen joten piti viikata paperiarkista mukeja missä kuivata siemeniä. Vähän samanmallinen kuin kahvin suodatinpussi mutta en viitsi ostaa suodatinpusseja sen takia että voisin niissä kuivata siemeniä. Taloudessa vain espressokeitin joten ei käyttöä suodatinpapereille. Tosin, ostan kyllä halpaa teetä ihan vain siksi että voin tyhjentää ne ja laittaa aukeamassa olevan nupun päälle suojaksi että tulee puhtaita siemeniä... Ensin chili oikeasta kasvista irti, putsaus leikkuualustalla, siemenet talteen leikkuulaudalle, kirjoitan chilin nimen mukiin ja siemenet sinne, pöytä puhtaaksi ja muki tuonne ylös kuivattamaan siemeniä.

Vieraita

Kasvupisteissä ongelmia

Nuputtelee kuitenkin
Super Red Pimenta Hot Pepper. Vähän siitä netistä on tietoja löytynyt mutta aikalailla samanlaista löytyi kun vain jaksoi kaivaa. Jossain oli tietoa että olisi tomaatin kokoinen/muotoinen mutta se oli ainoastaan yhdestä paikasta saatu tieto. Tavallaan voi huokaista helpotuksesta että olikin juuri oikean muotoinen. Siemeniä onkin runsaasti tallessa eikä tällä ole ihan niin väliä vaikka punkit olisikin vienyt koko kasvin. Kasvoi aika hyvin mutta kärsi tordanosta mikä parvekkeella yhtenä yönä vahingoitti muutamaa kasvia niin että menivät noin 45° kulmaan. Punkeista pääsi eroon kun laitoin soodaa 1ml / 1dl vettä suhteessa suihkupulloon ja suihkuttelin kasvia muutamaan otteeseen. Yksi pitkä oksa siinä vielä on kun päässä on kypsymässä vielä yksi podi. Siitä ei tarvitse enää ottaa siemeniä talteen niin voin sen pesemisen jälkeen syödä kunhan punastuu ensin. Uutta kasvustoa mitä tulee, nuputtaa hyvin ja voi olla että annan tehdä vielä lisää podeja kun otan sisälle. On siis toistaiseksi vielä parvekkeella. Samaten parvekkeella on Quadratot, Starfish, Aji Cacho de Cabra ja PI 585273. Quadratot ja Cacho poislukien kaikki aloittanut/jatkanut nuputtelua joten olkoon vielä siellä kun tuntuvat pärjäävän vielä ainakin hetken.


Xmas Chinesen podi ja kukka

Pimenta da Neyden kukkia ja jokun puben

Tornadon seurausta

Chili Lola

Lenora
Siinä syyllinen tordanoon. Jompi kumpi. Lenora on Dewiltä hankittu entinen kulkukissa joka on hieman arka. Toisia kissoja kohtaan ja etenkin ihmisiä. Jalkafetissi tosin kun jalalla voi alussa silittää ja pureskelee varpaita. Ei mikään sellainen kissa joka saisi hakijoita jonoksi asti. Kissoilla ollut ns yhteensopivuusongelmia mutta nyt vähitellen alkaa jo sujumaan ainakin sen verran hyvin että molemmat käyttää vessaa eikä protestoi. Parit chilit sai tosin "lisälannoitusta" eikä näyttänyt kovin hyviltä sen jälkeen. Sitruunakurkku nyt näytti muutenkin niin huonolta joten sen menetys ei nyt suuremmin sureta. Molemmat kiipeilee ruukkujen päällä, chilien ja lasituksen välissä joten paha sanoa kumpi on singahtanut niin että chilit on kaatunut. Vähät on kuitenkin vauriot, kumpikaan ei niitä syö tai hirveästi makaa päällä.


Pimenta da Neyden kukka

Flexu

Flexu

PI 593618 kukkii
PI 593618 on taimitarhasta muuton jälkeen asustellut koko ajan makuuhuoneessa missä ikkuna on lähes pohjoiseen. Muutamat podit oli jo siinä ostaessani kypsymässä eikä kovin tulisia tuntunut olevan, johtunee kylmästä kesäkuusta milloin oletettavasti oli hedelmöittynyt. Ja kun ei siementen puhtaudesta ollut yhtään mitään tietoa, ne siemenet meni roskiin heti. Maku oli kyllä ihan kiva vaikka polte mieto joten ihan kiva että alkoi taas kukkimaan. Näistä nyt pitäisi ilman suojauksiakin tulla puhtaita siemeniä tai jos ei tule, hyvin mielenkiintoisia vähintäänkin. Naapureina kun on 45 ER, Xmas Chinese, White Bullet Habanero ja Capezzoli di Scimmia. 45 ER:ssa alkaa jo muutama podi kypsymään, pitänee siitäkin ottaa muutama kuva. Niitä on samassa ruukussa kasvamassa 2 eri kasvia ja toisen kukat enempi annuum, toisen chinense. Ei sinänsä yllättävää kun epävakaa annuum/chinense kyseessä. En tosin ole runkoihin merkinnyt kumpi oli enempi kumpaa ja nythän se on jo auttamattomasti myöhäistä. Tai tavallaan voi senkin selvittää kun chi oli vasemmalla ja sen voi selvittää semiluotettavasti katsomalla vanhoja kuvia kummalla puolella kasteluaukko oli silloin.

White Bullet Habanero taas oli aikaisemmin ihan yksin makuuhuoneessa ja on vähässä valossa kasvanut kuitenkin suureksi. Tuotti hyvin kun oli siellä yksin ja voineisi jo leikata hieman pienemmäksi kun ei ihan ilman tukea pärjää. En tiedä tarkkaan mitä oli tapahtunut mutta kun oli vielä vain yksi apupuutarhuri, oli yhtenä päivänä töistä palattuani ruukku nurin ja pintajuuret poikki. Kukkii vieläkin ja voisi siis olla jo aika vetäistä hallitusti poikki.

Vuoden tomaattisato
Tomaattien suhteen ei kovin hyvin mennyt tänävuonna. 4 kpl Pantano Romanescoa ja yksi kirsikkatomaatin kokoinen pallero. Ei siis edes maistiaisia luvassa vaikka ottaisinkin nuo sisälle. Ehkä jos yhden ottaisin, riippuen siementen määrästä mitä on tallessa. Ensivuotta voinkin jo alkaa miettimään, mitä laittaa kasvamaan. Aloitettu jo on, capsicum tovarii sai kunnian olla ensimmäinen. Tosin, siinäkin on oma ongelma, siementen antaja sanoi etten niitä voisi jakaa kun ne ei välttämättä ole puhtaita. Sen näkee sitten onko puhtaita kun alkavat jossain välissä kasvamaan. Parempi sekin tosin tässä vaiheessa, parempi kuin ilman. Ehkä jotain pubea myös myöhemmin. Ja praet kiinnostaa tottakai myös. Riippunee vähän siitä miten on tilaa...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti