Translate

maanantai 26. tammikuuta 2015

Kalman kylmä käsi vierailullaan

Jos aurinkoa ei näy lähes kuukauteen eikä lisävalo ole paikallaan, toiset kasvit varjostaa sitäkin vähäistä valoa mitä pilvien läpi tulee, voineisi olettaa jotain ongelmaa ilmestyvän. Ongelmia on kokenut jo aika moni kasvi, siihen pisteeseen asti ettei ongelmia enää ole ollenkaan. Ainoa positiivinen asia on se että nyt on uusille kasveille vähän enemmän tilaa mutta harmittaahan se kun esimerkiksi Galapagoense kupsahtaa. Ja Lanceolatum. Ja moni muukin...

1/3 Starfish heräilemässä
Starfisheistä sentään yksi on jo herännyt tähän maailmaan ja uutta lehteä pukkaa. Yksi on vihreä ja lehteä tulee jo, yksi vain vihreä ja yksi ruskea ja rapsakka. Kait sitä kahdellakin pärjää?

Saksittava kunhan hieman piristyy ensin

Aji Cristal toipuu
Seuraava kaksikko taas ollut punkkifarmilla, noin 1600 lumenia 4500K LED työmaavalon alla 24/7 syksystä asti. Punkkeja välillä ilmestyy kun näitä ei muista tarkistella aktiivisesti, pari kertaa janokuolemakin jo ollut lähellä. Kun muistaa kastella ja kaitsia punkkeja, Super Red Pimenta Hot Pepper on alkanut kukkimaankin ja työntämään podiakin jo esille vaikka pelkällä vedellä kasteltu. Tosin, kun ei sitä vettäkään välillä saanut ei ne kukat & podit pitkään pysy paikoillaan. Kohta / pian pitää aktivoitua enemmän tuohon punkkien poistoon kun niksit kohtuudella jo poistoon löytynyt ja pitää saada kunnon kasvua kesää ajatellen aikaiseksi. Super Red Pimenta Hot Pepperillä ei nyt niin väliä mutta mieli tekisi koittaa saada tuosta bonchi. Jos kasvi vaikka 20 cm korkea, mieli tekisi nähdä sellaisessa roikkuvan niitä 10-15 cm pitkiä chilejä.

Super Red Pimenta Hot Pepper taas ei enää niin välitäkkään

Toinen vanhus vielä jaksaa
Suurin harmistus ja suru puserossa fiilis tuli kun toinen vanhuksista kuoli pystyyn, lehtiä vaan alkoi varisemaan kunnes niitä ei enää kasvissa ollut. Valohoito ei tuottanut mitään tulosta joten oli parempi luovuttaa suosiolla. 9 vuotta olisi keväällä tullut täyteen joten ei edes teini-ikäinen vielä. Pahemmin epämuodostunut tikkukasa jäi henkiin ja istutin sen ensimmäistä kertaa uuteen ruukkuun. Uuden valon alla saanut jo kohtuullisesti uutta vihreää kasvua ja hyvin varovainen lannoitus annettu kerran, muuten vedellä kasteltu. Pientä parturointia kunhan vain tuostakin nyt ensin tokenee.


Nasu tuomaan valoa mutta auttamattomasti myöhässä
Nasu kaivettu esiin ja laitettu paikoilleen mutta kuitenkin liian myöhään. Vähän huonostihan tuo valoa levittää eikä tuollaista jaksa olohuoneessa katsella enää vuodesta toiseen, väri on vaan niin masentava. Asian korjaamiseksi ostin moonapolttimon tuohon kun pitäisi kerran sopia ja väri on huomattavasti miellyttävämpi. Ostin polttimon, ruuvasin kiinni ja siinä näkyy vain hyvin pieni ja heikko sinertävä täplä. Hienoa, juuri jotain tälläistä kaipasin. Se sininen pieni täplä näkyi vain kun kunnolla tuijotti ja muut valot oli pois päältä. Nasun polttimo tilalle ja kas, ei se enää syttynytkään. Hätäratkaisuna sytytin lampusta irti, johto kiinni ja 125W 6400K elsa tuomaan edes hieman valoa. Ja miten onneton se tuohon tarkoitukseen Cool Tubessa olikaan... Niitä olisi pitänyt olla edes 4 kpl että valoa tulisi useammalle kasville mitä olohuoneessa on. Onneksi kaupoista löytyy ongelmaan ratkaisu...

Nyt näkee jo lukea kirjaakin
Kaupasta tarttui mukaan ennenaikainen joululahja kainaloon. Pavunvarresta dPapillon 4200K värisenä. Nykyään mahtuu jo useampikin chili valon alle ja valon väri on miellyttävämpi. Ja valon määrään kyllä tottuu vaikka alussa televisiota tuli katseltua lippalakki päässä. Vajaan kuukauden se oli päällä 24/7 ja nyt enää 8 tuntia päivässä ajastettuna. Valoa tuosta tulee kuitenkin ihan reilusti pihalle asti joten tarkkailussa nyt on riittääkö tuo aikamäärä.


Flexuosum ulkoruokinnassa
Parvekekausi avattu ja milläs muullakaan kuin flexuosumilla? Hieman viileältä mittarin mukaan näyttää mutta siellä se on muutaman viikon pärjännyt jo ihan hyvin. Tämä kuitenkin on pistokas kasvista minkä itse olen idättänyt ja kasvi joka kuoli kunnes taas alkoi työntämään juuriversoja ja on ihan hyvinvoiva taas. Ja kun flexuosumeita on 3 eri kasvia, niitä pitää välillä vähän leikellä ja laittaa pistokkaita taas kasvamaan. Kokeeksi eikä harmita pahasti jos kuolee. Jos kuolee siis. -5C° ja kuulemma lehdet vasta alkaa putoilemaan ja lasitetulla parvekkeella paremmat olot kuin ulkona. 

Lisää kasvamaan
Kun kerran jotain kuolee on hyvä laittaa jotain muuta kasvamaan, vaihtelu virkistää joskus. Ylärivissä vasemmalta oikealle PI 585262, Canario (kun taimena ostettu oli tuleton ja tulinen pitäisi olla!), CAP 470 (kun edellinen kuoli), Torenog (Toni A:lta saatu kuten seuraavakin) ja Dogo Nyoni (itämisaika oli 18 tuntia...)
Keskellä CAP 1141, CAP 1144, CGN 19198, C. Exile, CAP 1035.
Alarivissä Cumari Pollux, Mata Frade ja Tovarii (jos on puhdas ja itää, jää nähtäväksi...)

Näillä nyt mennään ainakin toistaiseksi. Vielä on aikaa miettiä hetken mitä muuta vielä voisi kasvattaa ja miten mahdollisesti järjestelee tilaa jos reilulla kädellä alkaa kylvämään. 45 er:in jalostaminen hieman tosin kiinnostaisi, omat siemenet kun 2005 eli F2. Muodot kaikissa podeissa suunnilleen tosin sama mutta eri kukat kasveissa ja maussa pienoista eroa. Molemmat viimevuotiset kasvit hyvin kuitenkin hengissä joten verrokkiakin varmaan kesällä tulossa. Niistä kuvaa sitten toiste.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti